Kiina

Meille länsimaalaisille Kiina on aina tuntunut kaukaiselta ja täysin eri maailmalta. Sen historiassa on ehtinyt tapahtua paljon ja vasta viimeiset vuodet ovat Kiinalle olleet todella sellaisia, että siitä on tullut yksi maa muiden maailman maiden joukkoon, ennen nykyaikaa Kiina on ollut pitkälti omillaan. Sen alueella on valtavat luonnonrikkaudet ja maa tulee toimeen halutessaan täysin omillaan.

Kiinan historia on pitkä ja monipuolinen

Me tiedämme, että Kiinan historia ulottuu tuhansien vuosien taakse ja se on oikeasti muistiinkirjoitettua historiaa. Verrattuna omaan historiaamme ei voi kuin ihmetellä, miten se on ollut mahdollista, ja samalla ymmärtää, että kulttuurierot ovat todellisia ja tuhansien vuosien historialla jotkut kulttuuritekijät ovat syvällä ihmisen DNA:ssa.

Yhtenäinen käsite Kiinasta alkoi Qin-dynastiasta noin 200 luvulle eaa, ennen sitä historia oli alueellisten heimojen historiaa ja koko Kiinan historia kerrotaankin näiden dynastioiden avulla erilaisiin ajanjaksoihin jaoteltuna.

Nykyaika saapui Kiinaan 1900 luvun alussa ja viimeinen kiinalainen dynastia eli Qing-dynastia kukistettiin Xinhai-vallankumouksessa vuonna 1911. 2133 vuotta kestänyt Kiinan keisariaika oli päättynyt. Sun Yat-Sen valittiin Kiinan tasavallan ensimmäiseksi väliaikaiseksi presidentiksi. Hän luopui tehtävästään nopeasti sotasankasi Yuan Shikaille, joka kuitenkin alkoi alusta alkaen pönkittämään omaa valtaansa mm. salamurhilla ja joutui soittemmin pakenemaan Japaniin. Kiinan historiasta siitä eteenpäin oli muutaman vuoden ajan melkoista sekamelskaa ennen Kuomintangin johtoon noussutta nuorta kenraali Tsiang Kai-Sekiä. Venäjä ja Japani näyttelivät suuria rooleja 30-luvun Kiinassa, mikä johti vuonna 1937 Kiinan ja Japanin väliseen sotaan. Vuonna 1949 Tsiang Kai-sekä julisti Taipein väliaikaiseksi pääkaupungiksi ja Mao Zedong 1.10.1949 julisti Kiinan kansantasavallan uudeksi pääkaupungiksi Pekingin. Kiina jakautui kahtia.

Kommunismin aika

1949 alkanut kommunismin aika ei ollut helppoa sodan jälkeisessä Kiinassa ja Kiinan 50-luku näki mm. nälänhädän jonka seurauksena 30-40 miljoonaa kiinalaista menehtyi. 60-luku oli Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikaa, jonka aikana Kiina katkaisi pitkälti kaikki suhteensa muihin maihin kunnes sitten 70-luvulla pääministeri Zhou Enlai aloitti suhteen mm. USA:n kanssa. 90-luvun Kiina oli täynnä talousuudistuksia, jolloin valtionyritykset järjestettiin uudelleen ja maa otti askeleen kohti markkinataloutta.

Maailmanvalloitus alkaa

2010-luvulla Kiina on jo maailman toiseksi suurin kansantalous ja samalla maa on kaupungistunut vauhdilla ja vuonna 2015 oli ensimmäinen kerta, kun enemmistö kiinalaisista asui kaupungeissa.